ADHD ja autismi nähtiin pitkään poikien häiriöinä. Tämän vuoksi myös diagnostiset kriteerit ja hoitokäytännöt ovat kehittyneet, ja ne on laadittu pitkälti poikien ja miesten oireprofiilin mukaan. Tämän takia tytöt ja naiset jäävät usein ilman diagnooseja ja tarvitsemaansa tukea.

Viime vuosina tutkimus on onneksi enenevissä määrin alkanut tuomaan esiin sukupuolten välisiä eroja näissä neuropsykiatrisissa häiriöissä.

Tämä on ensiarvoisen tärkeää, koska tyttöjen ADHD on usein tarkkaamattomuuspainotteinen, ja autistiset tytöt taas oppivat jo varhain naamioimaan (maskaamaan) oireensa paremmin kuin pojat, minkä vuoksi heidän haasteensa jäävät valitettavan usein huomaamatta.

Poikien tyypillisiin oireisiin painottuva diagnostiikka tarkoittaa, että moni tyttö elää vuosia tietämättömänä neurokirjon erityispiirteistään. Ilman diagnoosia ja tukea he altistuvat suurelle riskille sairastua masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön, uupumukseen ja sosiaaliseen eristäytymiseen. Moni saa vastauksia vasta aikuisena, kun elämän varrella kehitetyt selviytymisstrategiat eivät enää riitä ja seinä tulee vastaan. Usein tässä kohtaa on takana jo useampi masennuskausi ja muita vastaavia mielenterveyteen tai traumoihin liittyviä diagnooseja.