Elämme aikaa, jolloin kaikesta vähänkään taiteisiin viittaavasta on leikattu enemmän kuin koskaan aiemmin. Hallitusohjelmassa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionavustuksista on päätetty vähentää yhteensä 125 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana.
Kulttuurialan ahdingosta kuulee vähän sieltä täältä, ja ennen taiteilla itsensä elättäneet pakenevat muihin töihin, kuka minnekin.
Mutta rahaa näyttäisi kuitenkin olevan. Esimerkiksi ”Tunnin juna” -hanke pyrkii rakentamaan oikoradan Helsingin ja Turun välille, lyhentäen nykyisen noin 1 tunnin ja 45 minuutin matka-ajan noin 1 tuntiin ja 26 minuuttiin. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 3,4 miljardia euroa, josta valtion ehdollinen osuus on 400 miljoonaa euroa. Hyöty-kustannussuhde on arvioitu alhaiseksi, 0,44, mikä tarkoittaa, että jokaista investoitua euroa kohden saataisiin takaisin vain 44 senttiä.
Onko reilun vartin nopeampi juna todella yhteiskunnalle välttämättömyys samaan aikaan, kun vaikkapa kulttuuri, vanhustenhoito ja terveyspalvelut eivät ole?
Vanhustenhoidosta Orpon hallitus leikkaa noin 208 miljoonaa euroa. Jos turkulaisella pääministerillä ei olisi niin kiire Helsingistä kotikonnuilleen, niin samalla rahalla oltaisiin vältytty kummaltakin näistä leikkauksista – ja rahaa olisi jäänyt vielä ylikin, vaikkapa terveydenhuoltoon.
Yhteiskunnassa resursseja suunnataan moniin elämänalueisiin: terveydenhuoltoon, infrastruktuuriin, koulutukseen ja turvallisuuteen. Näiden rinnalla taiteet nähdään usein toissijaisina, jopa ylellisyytenä – mutta onko asia todella näin?
Väitän, että todellisuudessa ne ovat yhtä olennaisia ihmiselle kuin mikä tahansa muu elämää ylläpitävä järjestelmä. Taide ei ole vain viihdettä tai kaunistelua – se on ihmisen perimmäinen tapa ymmärtää itseään, muita ja maailmaa.
Ilman taiteita emme vain menettäisi kulttuurista rikkauttamme, vaan myös syvemmän yhteyden omaan inhimillisyyteemme.
Taide on kieli, jolla ihminen puhuu itselleen
Taide antaa ihmiselle tavan purkaa sisintään, hahmottaa itsensä ja ympäristönsä. Se ei ole vain ilmaisua – se on keino pysyä hengissä henkisesti. Kirjallisuus, musiikki, kuvataide ja teatteri eivät ole kaunistelua, vaan työkaluja, joilla käsitellään tunteita, historiaa ja kokemuksia. Ilman taiteita ihminen ja yhteiskunta unohtaisi itsensä. Teknologia kehittyy, mutta ilman taidetta ihminen ei kysyisi: mitä me olemme, miksi olemme täällä, ja mitä meistä voi vielä tulla?
Yhteiskunta ilman taidetta on ruumis ilman sielua
Sivistys mitataan siinä, mitä se suojelee. Yhteiskunta, joka panostaa taiteisiin, ymmärtää ihmisen kokonaisena – ei vain työntekijänä tai kuluttajana. Teatteri ja elokuva antavat äänen niille, joiden ääni ei muuten kuulu. Musiikki ylittää rajat, joita politiikka rakentaa. Runous kiteyttää sanomattoman.
Ilman taiteita ihmiset unohtaisivat itsensä ja toisensa.
Myös taloudellisesti taide on yhtä merkittävä kuin muut yhteiskunnan rakenteet. Luovien alojen vaikutus bruttokansantuotteeseen on valtava, ja ne työllistävät miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Taide ja kulttuuri tuottavat myös innovaatioita – moni teknologinen edistysaskel on saanut alkunsa taiteellisesta visiosta. Esimerkiksi elokuvateollisuuden erikoistehosteet ovat kehittäneet tietotekniikkaa, ja muotoilu vaikuttaa kaikkeen kaupunkisuunnittelusta käyttöliittymiin.
Mitä jää jäljelle, jos taide katoaa?
Yhteiskunta ilman taidetta olisi harmaa ja kylmä, mekaaninen ja vailla mitään sen syvempää merkitystä. Ihmiset eläisivät vain selviytyäkseen, suorittaakseen, mutta ilman mitään, mikä herättäisi heissä iloa, kaipausta, kapinaa tai unelmia.
Kaupunkien seinät olisivat tyhjät, kirjastoista puuttuisivat tarinat, keikkapaikat olisivat hiljaisia. Sanattomat hetket, joissa musiikki tai kuvataide lohduttaa ihmistä tavalla, johon sanat eivät pysty, olisivat kadonneet.
Ihminen olisi pelkkä biologinen olento ilman inhimillisyyden syvempää ulottuvuutta.
Taide ei ole ylellisyyttä, vaan perusta sille, mikä tekee meistä ihmisiä.
Epilogi 
Jätä kommentti