On erikoista, että vaikka biologian ja evoluution tutkimus on kerta toisensa jälkeen osoittanut juuri monimuotoisuuden olevan elämän ja lajin menestyksen edellytys – niin silti näitä kahta käytetään toistuvasti virheellisesti tukemaan kavennettuja käsityksiä ihmisyydestä.
Tämä essee tarkastelee, miten biologiaa tulkitaan rajoittavasti, vaikka luonnon monimuotoisuus ja evoluutio tuottavat jatkuvasti uusia variaatioita. Esimerkiksi sukupuolen moninaisuus ja homoseksuaalisuus eivät suinkaan ole poikkeamia vaan lajimme luonnollisia ja merkityksellisiä osia.
Sukupuolen moninaisuus biologisesta näkökulmasta
Ajatus sukupuolesta yksiselitteisenä ja kaksijakoisena ilmiönä ei vastaa biologista todellisuutta, vaikka se onkin yksi sitkeimmin toistuvista uskomuksista. Sukupuoli ei ole pelkästään ulkoisten sukuelinten perusteella määritettävä muuttumaton kategoria, vaan todella monimutkainen kokonaisuus, joka määräytyy useilla eri tasoilla: kromosomit, hormonitoiminta, sikiökehityksen aikana tapahtuvat prosessit ja aivojen rakenteelliset sekä toiminnalliset erot.
Perinteinen näkemys, jossa XX-kromosomit määrittävät naisen ja XY-kromosomit miehen, on aivan liian yksinkertainen kuvaus sukupuolen biologisesta moninaisuudesta.
Todellisuudessa kromosomaalinen sukupuoli ei aina vastaa kehon sukupuoliominaisuuksia, ja on olemassa useita kromosomipoikkeamia, jotka rikkovat tämän binäärisen mallin. Esimerkiksi XXY (Klinefelterin oireyhtymä), X0 (Turnerin oireyhtymä) ja XX-miehet (SRY-geenin siirtymä XY-kromosomilta XX-kromosomille) ovat kaikki osoituksia siitä, että sukupuolen geneettinen perusta on huomattavasti monimutkaisempi kuin pelkkä XX/XY-jako.
Esimerkiksi intersukupuolisilla henkilöillä on synnynnäisiä piirteitä, jotka eivät sovi näihin perinteisiin määritelmiin miehestä tai naisesta. Tämä ei ole harvinaista – arviolta 1,7 % ihmisistä on jonkinasteisesti intersukupuolisia (Blackless et al., 2000), mikä on muuten suunnilleen yhtä yleistä kuin punatukkaisuus. Intersukupuolisuus voi ilmetä esimerkiksi sukuelinten, sekundaaristen sukupuoliominaisuuksien tai hormonaalisen toiminnan osalta siten, että yksilö ei sovi perinteiseen miehen tai naisen määritelmään.
Sikiökehityksen aikana tapahtuvat hormonitasojen vaihtelut vaikuttavat myös sukupuolipiirteiden kehitykseen. Kohdussa sikiö altistuu erilaisille määrille androgeeneja (mieshormoneja) ja estrogeeneja(naishormoneja), jotka ohjaavat sukupuoliominaisuuksien kehitystä. Joskus kehossa tapahtuu prosesseja, joissa hormonireseptorit eivät toimi odotetulla tavalla, mikä voi johtaa siihen, että XY-kromosomiston omaava yksilö kehittää naistyypilliset piirteet (androgeeniresistenssi) tai XX-kromosomiston omaava yksilö kehittää osittain maskuliinisia piirteitä.
Sukupuoli ei myöskään rajoitu kehon fyysisiin ominaisuuksiin. Aivot ovat osa sukupuolen biologista järjestelmää, ja tutkimukset osoittavat, että joissakin tapauksissa aivojen rakenteelliset ja toiminnalliset erot muistuttavat enemmän yksilön koettua sukupuolta kuin hänen kromosomaalista sukupuoltaan (Hines, 2010). Tämä selittää osittain, miksi transsukupuolisuus ei ole ”valinta” tai ”mieltymys”, vaan biologisesti perusteltu ilmiö.
Tämä kaikki viittaa siihen, että sukupuoli ei ole mekaaninen kaksijakoinen järjestelmä, vaan jatkumo, jossa luonnollinen vaihtelu on sääntö, ei poikkeus. Yhteiskunnalliset kategoriat ”mies” ja ”nainen” eivät kykene läheskään kattamaan biologian monimuotoisuutta, ja niiden ehdoton pitäminen muuttumattomina määritelminä on ristiriidassa sen kanssa, mitä tiede meille kertoo ihmiskehon ja sukupuolen kehityksestä.
Olemmehan me jo luopuneet monista muistakin virheellisiksi osoittautuneista käsityksistä. Aikoinaan ihmiset uskoivat, että maa on litteä ja lepää jättimäisen kilpikonnan selässä, että hysteria johtuu kohdun vaeltelusta kehossa, ja että verenvuodatus parantaa lähes kaikki sairaudet. Vielä muutama vuosisata sitten saatettiin väittää, että vasenkätisyys on noituuden merkki tai että tomaatti on tappavan myrkyllinen. Kaikki nämä uskomukset vaikuttavat nyt naurettavilta, koska tiede on kumonnut ne.
Miksi ihmeessä siis takertuisimme siihen ajatukseen, että seksuaalinen suuntautuminen olisi muokattavissa tahdonalaisesti, kun tutkimus toisensa jälkeen osoittaa sen pysyvyyden? Tieteellisen ymmärryksen kasvaessa meidän on hyväksyttävä se, mitä näyttö tukee, eikä roikuttava pakonomaisesti kiinni menneisyyden virhekäsityksissä vain siksi, että ne ovat joskus tuntuneet loogisilta.
Homoseksuaalisuus eläinkunnassa ja sen biologinen merkitys
Homoseksuaalista käyttäytymistä on dokumentoitu yli 1 500 eläinlajilla (Bailey & Zuk, 2009). Tämä ei ole sattumaa, vaan viittaa siihen, että ilmiöllä on evolutiivisia funktioita.
Esimerkiksi bonoboilla, ihmisen lähisukulaisilla, samaa sukupuolta olevien yksilöiden väliset suhteet vahvistavat ryhmän sosiaalisia siteitä ja vähentävät konflikteja. Lintumaailmassa mustakurkku-uikkujen naaraat muodostavat toisinaan pareja ja kasvattavat poikasia yhdessä, mikä parantaa jälkeläisten selviytymistä.
Ja vaikka homoseksuaalisuudella on kiistatta vahva biologinen perusta, niin kuten monissa ihmisen käyttäytymiseen liittyvissä piirteissä, se ei ole pelkästään yhden geenin tai yksittäisen tekijän aiheuttama, vaan ennemminkin monimutkainen kokonaisuus, johon vaikuttavat perimä, hormonitoiminta ja ympäristötekijät.
Kaksostutkimukset ovat yksi vahvimmista keinoista selvittää biologisen perimän vaikutusta ihmisen ominaisuuksiin. Jos homoseksuaalisuus olisi täysin ympäristön muovaama ilmiö, sen esiintyvyys identtisillä kaksosilla (joilla on sama DNA) ja epäidenttisillä kaksosilla (joilla on vain osittain sama perimä) olisi samankaltainen. Näin ei kuitenkaan ole.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että homoseksuaalisuuden perinnöllisyysaste on 32–50 % (Ganna et al., 2019), mikä taas tarkoittaa, että geenit vaikuttavat hyvinkin merkittävästi seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta eivät yksinään määrää sitä. Identtisillä kaksosilla homoseksuaalisuuden yhtenevyys on selvästi korkeampi kuin epäidenttisillä kaksosilla, mikä viittaa vahvaan geneettiseen komponenttiin. Samalla se osoittaa, että ympäristötekijät – kuten kohdunsisäiset hormonaaliset vaikutukset – täydentävät tätä biologista perustaa.
Yksi homoseksuaalisuuteen liittyvä mielenkiintoinen ilmiö on niin sanottu vanhemman veljen vaikutus. Tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä enemmän biologisia isoveljiä miehellä on, sitä suurempi todennäköisyys hänellä on olla homoseksuaali (Blanchard, 2004). Tämä vaikutus ei liity kasvatukseen, vaan sikiöaikaisiin immunologisiin tekijöihin: äidin keho tuottaa raskauden aikana vasta-aineita, jotka vaikuttavat sikiön aivojen maskulinisaatioon. Jokaisen poikaraskauden myötä nämä vasta-aineet lisääntyvät, mikä voi vaikuttaa pojan seksuaaliseen kehitykseen.
Myös sikiöaikaiset hormonitasot vaikuttavat seksuaaliseen suuntautumiseen. Erityisesti androgeenien (mieshormonien) määrä kohdussa voi muokata aivojen kehitystä niin, että se vaikuttaa yksilön myöhempään seksuaaliseen suuntautumiseen. Tämä on havaittu erityisesti naisilla, jotka ovat altistuneet raskauden aikana tavallista korkeammille testosteronitasoille – heillä on tilastollisesti suurempi todennäköisyys olla homoseksuaaleja (Balthazart, 2018).
Neurobiologisella tasolla homoseksuaalisuudella on havaittu olevan yhteyksiä aivojen rakenteeseen. LeVayn (1991) tutkimus osoitti, että homoseksuaalisten miesten hypotalamus muistuttaa rakenteellisesti enemmän heteroseksuaalisten naisten hypotalamusta kuin heteroseksuaalisten miesten. Tämä viittaa siihen, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole pelkästään sosiaalinen konstruktio tai yksilön päätös, vaan sillä on biologinen perusta, joka kehittyy jo ennen syntymää.
Evoluution näkökulmasta homoseksuaalisuus saattaa toki vaikuttaa ensi silmäyksellä ja asiaa tarkemmin pohtimatta ristiriitaiselta – jos lisääntyminen on biologisen menestyksen mittari, miksi ei-heteroseksuaaliset yksilöt ovat säilyneet läpi ihmiskunnan historian? Tämä kysymys olettaa kuitenkin, että lisääntyminen olisi ainoa merkityksellinen tekijä lajimme evoluutiossa, mikä ei pidä paikkaansa.
Sukulaisvalinta on yksi selitys sille, miksi homoseksuaalisuutta esiintyy ihmisyhteisöissä. Sukulaisvalinnan teoria (Hamilton, 1964) ehdottaa, että yksilön geneettinen menestys ei perustu pelkästään hänen omiin jälkeläisiinsä, vaan myös siihen, kuinka paljon hän voi tukea läheisten sukulaistensa lisääntymistä. Homoseksuaalit yksilöt, jotka eivät itse hanki lapsia, voivat edistää yhteisönsä selviytymistä toimimalla hoivaajina, resurssien jakajina ja sosiaalisten verkostojen vahvistajina. Tämä malli on havaittu myös monissa muissa eläinlajeissa, joissa homoseksuaaliset yksilöt osallistuvat jälkeläisten hoitoon ja ryhmän dynamiikan ylläpitämiseen.
Toinen mahdollinen selitysmalli on tasapainottava valinta, jossa homoseksuaalisuuteen liittyvät geenit voivat tarjota heteroseksuaalisille kantajilleen lisääntymisedun. Esimerkiksi joissakin tutkimuksissa on havaittu, että homoseksuaalisten miesten heteroseksuaalisilla naispuolisilla sukulaisilla on keskimäärin enemmän lapsia kuin muilla naisilla (Camperio Ciani et al., 2004). Tämä viittaa siihen, että samat geneettiset tekijät, jotka voivat lisätä homoseksuaalisuuden todennäköisyyttä miehillä, saattavat parantaa heteroseksuaalisten naisten hedelmällisyyttä, jolloin geenit säilyvät populaatiossa.
Homoseksuaalisuus ei myöskään rajoitu yksilön biologiseen suuntautumiseen, vaan sillä on kulttuurinen ja yhteisöllinen ulottuvuus. Monet alkuperäiskansat ovat tunnustaneet homoseksuaaliset ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset erityisasemaan yhteisöissään. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla oli perinteisesti ”Two-Spirit”-henkilöitä, joita pidettiin hengellisesti merkittävinä ja yhteisöä yhdistävinä hahmoina. Myös muissa kulttuureissa homoseksuaalisuus ja sukupuolen moninaisuus on nähty luonnollisena osana yhteiskuntaa, eikä sitä ole pyritty tukahduttamaan samalla tavoin kuin monissa länsimaisissa uskontoon perustuvissa yhteiskuntajärjestelmissä.
Tieteellinen tutkimus on toistuvasti osoittanut, että homoseksuaalisuus ei ole häiriö eikä poikkeama, vaan luonnollinen ja kiinteä osa ihmisen käyttäytymistä. Konversioterapioiden on todettu olevan paitsi täysin tehottomia myös vakavasti haitallisia niille, joille niitä on yritetty soveltaa (APA, 2009). Homoseksuaalisuus ei ole jotain, mikä voitaisiin ”parantaa” – eikä sen tarvitsekaan olla.
Kaikki tämä osoittaa, että homoseksuaalisuus ei ole biologinen mysteeri, virhe tai yhteiskunnallinen uhka, vaan luonnollinen, evolutiivisesti säilynyt ja sosiaalisesti merkittävä ilmiö. Se on osa ihmiskunnan monimuotoisuutta samalla tavoin kuin vasenkätisyys, persoonallisuuden variaatiot tai neurodiversiteetti – asioita, jotka eivät vaadi selityksiä tai oikeutusta, vaan ainoastaan hyväksynnän.
Summa summarum
Biologia ei suinkaan tue kapeita määritelmiä ihmisyydestä, vaan päinvastoin osoittaa, että lajimme voima piilee juuri sen monimuotoisuudessa. Sukupuolen ja seksuaalisuuden kirjo on vain luonnollinen osa evoluutiota – ei poikkeama siitä. Monimuotoisuus ei ole uhka, vaan edellytys sille, että ihmisyys kehittyy, voi hyvin ja selviytyy.
Ps.
Kaiken tämän lisäksi minua jaksaa vuodesta toiseen hämmentää se, miten sairaalloisen kiinnostuneita tietyt ihmiset ovat siitä, mitä toiset aikuiset tekevät makuuhuoneissaan. Eivätkä he vain tyydy tarkkailemaan sivusta, vaan kokevat suorastaan pakottavaa tarvetta säädellä, tuomita ja moralisoida sellaista, mikä ei vaikuta heidän elämäänsä millään tavalla.
He vetoavat luonnonjärjestykseen ja moraaliin, mutta eivät huomaa, kuinka heidän oma pakkomielteensä muiden yksityiselämää kohtaan on kaikkea muuta kuin luonnollista. Tämä, jos mikä on kieroutunutta.
“Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” (Matteus 7:1)
Epilogi 
Jätä kommentti